Ankat aloitti vierasvoitolla |
![]() |
| 11.01.2009 01:11 |
| Uutiset >> |
Ankat aloitti lauantaina Suomi-sarjan karsintasarjan vierasvoitolla. Kotijoukkue, jo alkusarjassa Suomi-sarjassa pelannut Lauttakylän Luja kaatui värikkäiden vaiheiden jälkeen 7-8 (3-2, 1-3, 3-3).
Ankat sai ottelun alussa kylmää kyytiä. Jo kahden minuutin pelin jälkeen kotijoukkue johti 2-0. LLuja kasvatti johtonsa vielä numeroihin 3-0 ennen kuin Ankat heräsi mukaan peliin. Ennen ensimmäistä erätaukoa lohjalaiset saivat kavennettua pelin 3-2:een.
Toisessa erässä Ankat nousi tasoihin ja johtoon. LLuja onnistui kuitenkin tasoittamaan Ankkojen 3-4-johdon. Kolmanteen erään lähdettin silti Ankkojen 4-5-johdossa.
LLuja nousi tasanumeroihin 5-5 ajassa 49.38. Ankat kuittasi heti seuraavassa vaihdossa, ja ottelu näytti jo ratkenneen, kun lohjalaiset siirtyivät ajassa 55.17 jo 5-8-johtoon. LLuja kiri kuitenkin vielä maalin päähän tehtyään nopeassa tahdissa kaksi maalia (56.40, 57.13). Ankat pystyi kuitenkin pitämään maalin johdon loppusummeriin saakka.
Ankkojen tehokkain viisikko oli ketju Teemu Karjalainen-Joni Heiskanen-Janne Laakso takanaan puolustajapari Mika Määttä-Teemu Saarni. Karjalainen teki tehot 1+3 ja Heiskanen 2+1. Ensimmäisen ottelunsa Ankoissa pelannut puolustaja "Jack" Määttä teki maalin ja syötti kaksi.
Ankkojen pistemiehet: Teemu Karjalainen 1+3, Joni Heiskanen 2+1, Mika Määttä 1+2, Jani Ulvinen 2+0, Lauri Rasi 0+2, Jon Tihveräinen 1+0, Petri Järvinen 1+0, Ville Purontaus 0+1, Hannu Mattila 0+1, Tomi Grönroos 0+1, Marko Kiljunen 0+1. Maalissa Ville-Pekka Koivu 40 torjuntaa.
Takaisin uutisiin