Ankat hävisi rankkareilla

31.10.2009 23:22
Uutiset >>

Ankkojen tuomiksi lauantaiselta Huittisten-matkalta jäi yksi piste, kun kotijoukkue Lauttakylän Luja voitti ottelun 4-3 voittomaalikilpailun jälkeen.

Ratkaisu syntyi neljänsien laukojien ollessa vuorossa. Lujan Mikael Ruohomaa onnistui omassa yrityksessään, kun taas Ankkojen Janne Laakson laukaus pysähtyi Luja-vahti Jari Vainion patjoihin. Ankkojen kolmesta ensimmäisestä onnistui Lauri Rasi, joka pujotti kiekon yhdellä kädellä maaliin tavaramerkillään Forsberg-harhautuksella.

Maalinteon ottelussa aloitti kotijoukkue Luja jo ajassa 1.34. Ankkojen 1-1-tasoituksen teki omalla päässä Luja-puolustajalta kiekon riistänyt ja läpiajoon karannut Janne Laakso. Ankat siirtyi 1-2-johtoon ylivoimalla, kun Tommy Allenius antoi loistosyötön takatolpalla vapaana seisseelle Jani Ulviselle, joka sai siirtää kiekon tyhjiin. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin Tomi Grönroos.

Toinen erä tahkottiin ilman maaleja. Kolmas erä ehti vanheta vain pari minuuttia, kun Luja tasoitti numeroiksi 2-2. Ankkojen 2-3-johtomaali syntyi jälleen ylivoimalla. Janne Laakso löysi syötöllään takatolpalta Matias Nybergin, joka sai siirtää kiekon tyhjään maaliin. Luja nousi jatkoajalle neljä minuuttia ennen erän päätöstä ylivoimamaalilla. Luja pääsi vielä viimeisen minuutin ajan yrittämään voittomaalia ylivoimalla, mutta Ankka-vahti Ville-Pekka Koivu teki yritykset tyhjiksi.

Ankat jatkaa pelejään jo keskiviikkona 4.11., kun Lohjalla kello 19.00 alkavassa ottelussa vastaan luistelee KJT TuusKi.

Takaisin uutisiin