Ankat jäivät HCK-U:n jalkoihin |
| 28.10.2010 13:31 |
Ankat kohtasivat HC Keski-Uusimaan kotilammikossaan keskiviikkona, pelistä ei paljon muuta kerrottavaa kotijoukkueen osalta jäänyt kuin se, että paluun Ankkojen kokoonpanoon lukuisten loukkaantumisten sekä sairasteluiden takia tehnyt Hannu Mattila onnistui maalinteossa ollen kotijoukkueen ainoa maalintekijä. Ottelun loppunumerot kirjattiin vieraille lopulta 1-8.
Mattila teki maalinsa läpiajon jälkeen seuraavaksi mielekkäimmältä paikaltaan, maalinedestä pienestä hässäkästä. Valmentaja Halonen kasasi edellisvuosilta tutun, Mattila-Ulvinen-Grönroos ketjun kasaan joka ajoittain esittikin hyviä otteita.
Maalissa Koivut Juho sekä V-P jäivät melko yksin HCK-U:n pelaajien vyöryttäessä hyökkäyksiä lähes jatkuvasti ylivoimalla kohti Ankkojen päätyä.
Puolustuksesta hyökkääjäksi nostettu Jon Tihveräinen sai tällä kertaa esittää hasardi-kiekkoaan vapaasti ilman paineita puolustamisesta ja olikin Ankkojen parhaimmistoa karvaajana.
Ankkojen matka jatkuu seuraavaksi itäsuomen kiertueelle viikonloppuna. Vastassa ovat lähes sarjan ääripäät kun lauantaina on vastassa Lieksan Hurtat ja sunnuntaina Joensuussa hyvin nukutun yön jälkeen sarjan kakkonen Imatran Ketterä.
Alkulohkon viimeinen kotipeli pelataan lauantaina 6.11. klo 16.00 alkaen, vastassa EHC Helsingistä.
Takaisin uutisiin| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |