Ankat-KJT TuusKi 4-5

20.08.2009 10:57
Uutiset >>

Ankat ja KJT Tuuski kohtasivat keskiviikkona toisensa samassa kaukalossa ensimmäisen kerran sitten kevätkauden 2006. KJT TuusKi oli harjoitusottelussa lopulta parempi maalein 4-5 (2-1, 0-2, 2-2).

Peli ehti vanheta alle kahdeksan minuuttia, kun Ankat oli siirtynyt jo 2-0-johtoon. Alkurynnistyksen jälkeen peli kuitenkin tasaantui, ja ajassa 12.30 KJT Tuuski kavensi.

Toista erää ehdittiin pelata sen loppupuolelle ennen lisämaaleja. KJT TuusKi tasoitti ajassa 34.20, ja vieraiden johtomaali syntyi sekunti ennen toisen erän päätössummeria. Maalin yhteydessä toisen erän puolivälissä peliin tullut Ankkojen maalivahti V-P Koivu rikkoi räpylänsä, ja Ankka-maalilla ottelun aloittanut Joni Weckström palasi kolmanteen erään maalin suulle.

Kolmas erän mentiin vuorovedolla. KJT Tuuski siirtyi 2-4-johtoon, Ankat kavensi maalilla ja KJT TuusKi lisäsi jälleen johtonsa kahteen maaliin. Ankat kavensi ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla loppunumeroiksi 4-5, kun ottelua oli jäljellä minuutti. Ennen kavennusta aina karismaattisella ja alati vaarallisella Janne Laaksolla oli avopaikka, kun Ville Muukkonen vapautti hänet läpiajoon 35-metrisellä syötöllä suoraan lapaan. Normaalisti uskomattoman kliinisesti kämmenpuolelta längistä viimeistelevä Laakso vei tällä kertaa kuitenkin kiekon lusikkapuolelle ja nosti kiekon päätypleksiin.

Ankkojen pistemiehet: Jani Ulvinen 0+2, Teemu Lagerström 0+2, Jani Roos 1+0, Jani Vanhanen 1+0, Teemu Karjalainen 1+0, Jaani Pesonen 1+0, Tomi Grönroos 0+1, Ville Muukkonen 0+1, Mikael Syren 0+1.

Takaisin uutisiin