Ankat kuritti Hurttia

18.09.2010 19:32
Uutiset >>

Ankat sai lentävän lähdön Suomi-sarjaan, kun joukkue kesytti kotilammikossaan sarja-avauksessa Lieksan Hurtat maalein 9-3 (3-0, 4-1, 2-2).

Pahiten Hurttia kuritti Ankka-ketju Mikko Kalliomäki (1+0) - Janne Vuorinen (2+2) - Olli Ruokamo (1+1). Läpi ottelun neljällä ketjulla jauhaneiden Ankkojen tasaisuudesta kertovat kuitenkin tilastot: 18 kenttäpelaajasta vain kolme ei saanut ottelussa tehopisteitä.

Sarjakausi ehti Lohjalla vanheta vain kaksi ja puoli minuuttia, kun Janne Vuorinen huudatti ensimmäisen kerran kotiyleisöä. Ankkojen Jacques Lemaire, keskushyökkääjä joka lämää aina ja kaikkialta, tykitti ylivoimalla seisovilta jaloilta kiekon aloituspisteen kaarelta yläkulmaan.

Ankat tuli kauden ensimmäiseen sarjapeliin vahvasti, ja 12 minuutin pelin jälkeen taululla olivat jo numerot 3-0. Ensin Marko Kiljunen lapioi kiekon verkkoon maalin edestä, ja kolmannen osuman viimeisteli tyhjiin kokenut Tomi Grönroos, kun nappisyötön tarjoillut Teemu Lagerström ensin piti ylivoimahyökkäyksessä kylmänviileästi kiekkoa, kunnes lieksalaispuolustus maalivahtia myöten oli pelannut itsensä ulos tilanteesta.

Toisen erän alkupuoli oli avauserän toisinto. Ajassa 29.42 Ankat oli iskenyt tauluun 6-0-lukemat. 4-0-osuman viimeisteli Mikko Kalliomäki Janne Vuorisen tarjoilusta. "Leipuri" väänsi voimalla maalin takaa tekopaikkaan ja veivasi lusikkapuolelta kiekon verkkoon. 5-0-maali syntyi Olli Ruokamon mailasta. 6-0-osuma oli vanhan liiton lohjalaista nautiskelua. Jani Ulvinen löysi maalin takaa syötöllään Ville Muukkosen pisteiden välistä, ja avopaikasta "Dima" ei tälläkään kertaa erehtynyt.

Ankkojen pahin into laantui, kun peli oli käytännössä taputeltu jo puolessavälissä. Ottelun jälkimmäinen puolikas mentiinkin coast to coast -tunnelmissa ja joukkueet puolustivat silloin kuin muistivat. Ankkojen kolmesta viimeisestä maalista vastasivat Mikael Syrén (2) ja Vuorinen. Hurttien maalit tekivät Samuli Turunen, Sami Ovaskainen ja Mikko Veteli.

Ankkojen maalissa Ville-Pekka Koivu otti 32 koppia. Hurttien maalilla Joonas Oinoselle kirjattiin 17 torjuntaa, ja 6-0-tilanteessa maaliin luistelleelle Vesa Puumalaiselle 16.

Ankkojen pistemiehet: Janne Vuorinen 2+2, Mikael Syrén 2+1, Tomi Grönroos 1+1, Marko Kiljunen 1+1, Olli Ruokamo 1+1, Ville Muukkonen 1+0, Mikko Kalliomäki 1+0, Ville-Pekka Koivu 0+1, Janne Laakso 0+1, Jan Roos 0+1, Jussi Kuikka 0+1, Matias Nyberg 0+1, Teemu Karjalainen 0+1, Aku Aario 0+1, Jani Ulvinen 0+1, Teemu Lagerström 0+1.

Takaisin uutisiin