Ankat räpiköi Huittisissa |
![]() |
| 08.02.2009 12:37 |
| Uutiset >> |
Ankat pelasi lauantaina huonoimman pelinsä Suomi-sarjan karsintasarjassa ja hävisi Huittisissa Lauttakylän Lujalle maalein 7-2 (2-0, 1-1, 4-1).
Ankat oli ensimmäisistä vaihdoista lähtien potkun jäljessä Lujaa. Edes alati vaarallisen ja aina karismaattisen Janne Laakson yritys ei saanut lohjalaisia heräämään. Peli pysyi kuitenkin tasaisena kolmannen erän puoliväliin saakka. Ankat nousi vielä päätöserässä maalin päähän tilanteeseen 3-2, mutta jäähyt katkaisivat lopulta lohjalaisten takaa-ajon. Luja teki seitsemästä maalistaan kolme viimeisen viiden minuutin aikana.
Jos Ankat oli Huittisissa huono ja hävisi paremmalleen, niin paras päivänsä ei ollut päätuomari Mathias Högbackallakaan, jonka poukkoileva linja kuumensi pelaajat. Turkulaistuomari linjatuomareineen arpoi Ankoille peräti 83 jäähyminuuttia, kun Lujalle vihellettiin 28 minuuttia. Pahimmillaan kolmannessa erässä jäähyaitiossa istui yhtä aikaa neljä Ankka-pelaajaa.
Isoimmat minuutit (29) keräsi Ankkojen Tommy Allenius. Lujan meksikolaispelaaja Brian Arroyo Lopez keihästi kolmannessa erässä maalinedustatilanteessa Alleniusta nivusiin, jonka jälkeen lohjalaispuolustaja lennätti Arroyo Lopezin jab-jab-haymaker -yhdistelmällä selälleen jäähän. Allenius sai 5+20 minuuttia ja komennettiin suihkuun.
Ankkojen maalit Huittisissa tekivät Joni Heiskanen ja Teemu Karjalainen.
Takaisin uutisiin