Ankat räpiköi kotilammikossa

02.10.2010 21:59
Uutiset >>

Ankkojen peli oli edelleen takalukossa, kun joukkue kohtasi lauantaina kotilammikossaan Porvoon Huntersin. Vieraat hyödynsivät kotijoukkueen virheet ja veivät pisteet mennessään maalein 3-6 (1-3, 1-1, 1-2).

Tappio oli Ankoille kolmas peräkkäinen. Erityisesti maalinteko tuottaa nyt joukkueelle tuskaa. Sarja-avauksen yhdeksän maalin Hurtta-ilotulituksen jälkeen Ankat on tehnyt kolmessa pelissä yhteensä viisi maalia. Huntersiakin vastaan Ankat pääsi pelkästään avauserässä pelaamaan seitsemän minuuttia ylivoimalla, mutta ilman tulosta.

Hunters puolestaan rokotti Ankkojen virheistä joukkueen pelatessa yltiöpäisesti hyökkäyssuuntaan. Ankkojen maalilla Ville-Pekka Koivu oli toivottoman tehtävän edessä yrittäessään pysäyttää ylivoimahyökkäyksiä. Pelin henki näyttäytyi karuimmillaan toisen erän alussa, kun Ankkojen neljä yhtä vastaan -hyökkäys kääntyikin yhtäkkiä Huntersin vastaiskuna kahden miehen läpiajoon, joka päättyi 1-4-maaliin.

Matias Nyberg nosti vielä onnistuneen läpiajon päätteeksi Ankat kahden maalin päähän tilanteeseen 2-4 toisen erän lopussa, mutta kolmatta erää oli kulunut vain 14 sekuntia, kun Hunters oli jo kuitannut numeroiksi 2-5. 2-6-maali syntyi, kun kolmatta erää oli pelattu viisi minuuttia. Ville Muukkonen kavensi ajassa 48.50 komealla yksilösuorituksella numeroiksi 3-6, mutta lähemmäksi Ankat ei enää päässyt.

Ankkojen pistemiehet: Matias Nyberg 2+0, Teemu Lagerström 0+2, Tomi Grönroos 0+1, Jon Tihveräinen 0+1. Ville-Pekka Koivu 43 torjuntaa.

Huntersin pistemiehet: Edgar Lukjanov 2+1, Tomi Roukala 2+0, Samuli Rassa 0+2, Paul Manushin 0+2, Aki Selin 1+0, Marc Kärkönen 1+0, Arto Väisänen 0+1, Timo Hirvonen 0+1, Atte Erkamo 0+1, Jouni Penttinen 0+1. Janne Karvonen 31 torjuntaa.

 

Takaisin uutisiin