Ankat rähmi pisteet Salolle |
![]() |
| 06.03.2011 14:02 |
| Uutiset >> |
Ankat menetti lauantaina Salossa viime minuuttien kämmäämisellä kahden maalin johdon ja lahjoitti voiton kotijoukkue Kiekkohaille. Salolaisten voittonumerot olivat lopulta 4-3 (0-1, 1-2, 3-0).
Ankat johti ottelua jo 3-0, kun toista erää oli pelattu viitisen minuuttia. Avauserän 0-1-maalin teki Matias Nyberg ja toisessa erässä kiekon pistivät reppuun Jani Ulvinen ja Nyberg toistamiseen. Ville-Veikko Tiainen kavensi vielä toisessa erässä numeroiksi 1-3.
Kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla oli useampia paikkoja taputella ottelu. Maaliin asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu. Lähimmäksi osuivat ylärimaan kiekon nostanut Teemu Lagerström ja tolppaa kilauttaneet Mikael Kedonperä ja Olli Ruokamo.
Viimeisen kymmenminuuttisen aikana Salon jäähallissa nähtiin näytös, jota Ankka-leirissä oli osattu odottaakin. Tällä kertaa kuudes kenttäpelaaja ei kuitenkaan ollut kotiyleisö, vaan roolia ottanut kotikaupungin tuttu tuomarikaksikko Suominen-Lannermaa.
Kiekkohaiden Matti Tevanen nosti kotijoukkueen maalin päähän ajassa 53.16, kun Ankoille oli tulossa rangaistus. Laukauksen lähtiessä maali oli jo pois paikoiltaan, mutta tuomarit päättivät hyväksyä maalin.
Kavennuksen jälkeen tuomarit onnistuivat arpomaan Ankkojen Mikko Kalliomäelle kaksiminuuttisen vähintään kyseenalaisesta poikittaisesta mailasta. Kalliomäen istunnon aikana Martin Gipters tasoitti ylivoimalla siniviivalta pelin 3-3-tasanumeroihin ajassa 55.10, kun pari salolaispelaajaa oli Ankka-vahti V-P Koivun sylissä. Vajaata minuuttia myöhemmin lisäarvonnassa tuomarikaksikko päätti lähettää Ankkojen Matias Nybergin ja Kiekkohaiden Henri Lukkarisen päätypainista vain Nybergin jäähyaitioon. Juuri Ankkojen tullessa täysilukuiseksi Kiekkohaiden Ville-Veikko Tiainen pääsi kävelemään kulmasta tekemään 4-3-voittomaalin.
Tappiosta huolimatta Ankat jatkaa lohkon 3 kärjessä. Ensi viikonloppuna Ankat pelaa kaksi kotiottelua. Lauantaina 12.3. klo 17.00 alkavassa ottelussa vastassa on HPK Inkkarit ja sunnuntaina klo 16.00 alkavassa ottelussa Oilers Mikkelistä.
Takaisin uutisiin