Ankat taisteli pisteen

11.10.2009 22:00
Uutiset >>

Ankat pakotti sunnuntaina KJT TuusKin jatkoajalle joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen tapaan. Rangaistuslaukauskilpailu jäi seitsemän sekunnin päähän, sillä KJT Tuuski teki 5-4-voittomaalin yhden miehen ylivoimalla ajassa 64.53. Kaksi pistettä napannut KJT TuusKi jatkaa lohkossa kakkosena ja pisteen taistellut Ankat puolestaan kolmantena.

Ankat aloitti ottelun vahvasti ja loi tiukalla karvauksella useita maalipaikkoja ensimmäisten minuuttien aikana. Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue KJT TuusKi. Kahdella alle minuutin sisään tehdyllä maalilla KJT TuusKi siirtyi 2-0-johtoon, kun ottelu oli vanhentunut vain seitsemän minuuttia. Ankat ei kuitenkaan hätkähtänyt, ja 2-1-kavennus syntyi alivoimalla, kun Matias Nyberg ja Tomi Grönroos karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Kokenut Grönroos ohjasi Nybergin syötön maaliin.

Sama parivaljakko oli asialla, kun Ankat tasoitti numeroiksi 2-2 toisen erän alussa. Nybergin lisäksi Grönroosin tasoitusmaaliin merkittiin syöttäjäksi Marko Kiljunen. Muuten toinen erä oli joukkueiden edellisen kohtaamisen toisinto. KJT TuusKi vyörytti peliä Ankka-maalille, mutta Ville-Pekka Koivu torjui erässä peräti 28 laukausta. Erän ainokaisensa KJT TuusKi sai, kun ex-liigajyrä Hannu Väisänen vei kotijoukkueen 3-2-johtoon runsas minuutti Ankkojen tasoituksen jälkeen. Väisänen keräsi ottelussa tehot 2+2.

TuusKi siirtyi ylivoimalla 4-2-johtoon, kun kolmatta erää oli pelattu vain 38 sekuntia. Ankat nousi kuitenkin vielä kerran sillasta. Teemu Karjalainen nosti Ankat maalin päähän ylivoimalla ajassa 42.50. Syötön maaliin antoi Jan Roos. 4-4-tasoitus syntyi, kun Ankat pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Maalin viimeisteli Teemu Lagerström Roosin ja Mikael Syrenin esityöstä. Kolmas erä oli ottelun tasaisin. Maalivahtien torjunnat erässä kirjattiin 11-11.

Jatkoaika oli käytännössä yhteen maaliin pelaamista. Ankat sai vain yhden laukauksen kohti KJT TuusKin maalia, kun V-P Koivu torjui Ankka-maalilla peräti 12 kertaa. Koivu ei voinut mitään KJT TuusKin 4-3-ylivoimalla syntyneelle, suoraan poikittaissyötöstä lähteneelle voittomaalille. Koko ottelussa Koivulle merkittiin peräti 64 torjuntaa.

Ankat jatkaa pelejään lauantaina Keravalla, kun vastassa on viikonlopun tuplakierroksella kompuroinut ja vain yhden pisteen saanut HC Keski-Uusimaa. Sunnuntaina Ankat kohtaa kotilammikossaan VG-62:n.

Takaisin uutisiin