Ankat vei EHC:tä |
| 08.10.2010 22:44 |
Peli-ilon löytänyt Ankat päätti perjantaina viiden ottelun korpivaelluksensa Suomi-sarjassa, kun joukkue vieraili Helsingissä. Paluu kirkkaampiin saleihin tuli komealla 3-9-vierasvoitolla EHC:stä.
Isolta kirkolta tulleiden kolmen pisteen lisäksi Ankka löysi taas maalijyvän. Ankat teki sarjan torjuntatilastoa ennen viikonlopun otteluita johtaneen EHC-vahti Karri Herrasen selän taakse enemmän maaleja kuin viidessä edellisessä ottelussa yhteensä.
Ville Muukkosen avauserän lopussa tekemän 0-1-maalin jälkeen Ankat tuli toiseen erään vahvasti. Erä ehti vanheta runsaat viisi minuuttia, kun Ankat johti jo 0-3.
Kahden erän jälkeen tilanne oli 1-4, ja lopullisesti ottelu oli taputeltu kolmannen erän alkuminuuteilla. Ankat teki runsaan kolmen minuutin sisällä kolme maalia, ja ajassa 45.21 tauluun oli lyöty jo 1-7-lukemat. Loppu oli kosmetiikkaa, ja EHC pääsi kaventamaan parilla maalilla Ankkojen höllätessä puolustuspäässä.
Ankkojen kangerrellut ylivoimapeli toimi tällä kertaa. EHC sai kuusi kaksiminuuttista, ja neljä kertaa Ankat toimitti kiekon Herrasen selän taakse EHC-maaliin.
Maalivahtien torjunnat eivät tällä kertaa kerro pelin luonteesta. EHC:n Herraselle kirjattiin 47 torjuntaa ja Ankkojen Ville-Pekka Koivulle löydettiin 54 torjuntaa, joista 21 sekä avaus- että päätöserässä. Ison osa pelistä pelattiin kuitenkin EHC:n puolustuspäässä.
Ankkojen pistemiehet: Tomi Grönroos 2+2, Teemu Lagerström 1+2, Mikko Kalliomäki 0+3, Ville Muukkonen 2+0, Jani Ulvinen 1+1, Mikael Syren 1+1, Jan Roos 1+1, Matias Nyberg 0+2, Janne Vuorinen 1+0, Aku Aario 0+1, Jon Tihveräinen 0+1, Janne Laakso 0+1, Jussi Kuikka 0+1.
EHC:n pistemiehet: Mikael Nurminen 2+1, Juho Antikainen 1+0, Teemu Toikkanen 0+1, Stefan Wonfor 0+1, Kenneth Kavanne 0+1, Mikko Ahlgren 0+1.
Takaisin uutisiin
| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |