Ankkojen alivoima petti |
| 17.10.2009 20:23 |
Ankat kärsi lauantaina vierastappion, kun HC Keski-Uusimaa oli Keravan jäähallissa parempi maalein 5-2 (1-1, 2-0, 2-1). Ottelun erikoisuus oli se, että vain yksi maaleista tehtiin tasakentällisin.
Ottelu sai surkuhupaisan alun, kun kotijoukkueen mahtipontiseksi sisääntuloksi tarkoitetun valoshown nolo päätös viivästytti pelin käynnistymistä. Hallin valot pimennettiin kotijoukkueen sisääntulon ajaksi, mutta joukkueet ja noin viidenkymmenen hengen yleisö saivat odotella muutaman minuutin ennen kuin valot saatiin takaisin päälle ja kiekko jäähän.
Maalinteon aloitti Ankat ajassa 2.06. Jan Roosin ylivoimalla siniviivasta lähtenyt veto yllätti hieman helposti HCK-U:n maalivahdin Tommi Tervon. Syöttäjiksi maaliin merkittiin Teemu Lagerström ja Mikael Syren. HC Keski-Uusimaan tasoitus syntyi erän loppupuolella. 1-1-maali oli ottelun ainoa osuma, joka syntyi tasakentällisin.
Toisessa erässä Ankat jäähyili peräti viisi kertaa. Kauden aiemmissa peleissä hyvin toiminut alivoima petti tällä kertaa, ja kotijoukkue rankaisi kahdesti yhden miehen ylivoimalla.
Kolmannen erän alussa Teemu Lagerström nosti Ankat vielä maalin päähän. "Lage" mietti ylivoimalla hetken aikaa kiekon kanssa laidassa, kunnes lopulta päätti tällätä kiekon lämärillä maaliin: 3-2 ajassa 40.20. Syöttöpisteen maaliin saivat Jan Roos ja Mikael Syren.
HCK-U kuittasi kuitenkin kavennuksen kahden miehen ylivoimalla, kun erää oli pelattu kolme minuuttia. Loppunumerot 5-2 kotijoukkue teki yhden miehen ylivoimalla, kun kolmatta erää oli pelattu kuusi ja puoli minuuttia.
Molemmille joukkueille vihellettiin ottelussa yhdeksän kaksiminuuttista. Tuomarikaksikon Kyllönen-Kovanen pillit tuntuivat aika ajoin soivan aina kun joku muisti kaatua teatraalisesti ja katsella anovasti tuomaria. Välillä taas selvätkin huitomiset ja roikkumiset jäivät puolin ja toisin viheltämättä.
HCK-U hoiti alivoimansa Ankkoja paremmin. Kotijoukkueen ylivoima ei ollut VG-62:n tai KJT TuusKin tasoista kiekon siirtelyä, mutta HCK-U iski ylivoimalla tehokkaasti maalin edestä räkämaaleja paluukiekoista. Ankat ei puolestaan onnistunut hyödyntämään HCK-U:n maalivahdin Tommi Tervon eteensä pudottamia kiekkoja.
Ankkojen kantava voima oli jälleen kerran maalivahti Ville-Pekka Koivu, jolle merkittiin jo rutiiniksi muodostuneet 56 koppia.
Ankat jatkaa pelejään sunnuntaina 18.10. kotiottelulla VG-62:ta vastaan. Ottelu alkaa Lohjan jäähallissa klo 17.
Takaisin uutisiin| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |