Ankkojen lento jatkuu - nyt kaatui Luja

21.11.2009 21:51
Uutiset >>

Ankat jatkoi lauantaina kotilammikossaan viime aikojen hyviä otteitaan. Vierailija Lauttakylän Luja kellahti lopulta maalein 9-5 (3-3, 4-2, 2-0). Ankat on nokkinut kolmesta viimeisestä pelistä seitsemän pistettä ja huohottaa jo pisteen päässä HC Keski-Uusimaasta ja ristiinkarsintapaikasta. Lauantaina KJT TuusKille hävinnyt HCK on pelannut yhden ottelun Ankkoja enemmän.

Ankat sai Lujaa vastaan hyvän alun. Ajassa 3.06 Luja-puolustaja hukkasi omassa päässä kiekon Matias Nybergille, joka siirsi kiekon Teemu Lagerströmille. "Lage" kiitti ja kuittasi taululle 1-0. Maalista ehti kulua vain pari minuuttia, kun Jaani Pesonen löysi Teemu Karjalaisen maalin edestä: 2-0. Toisen syötön maaliin antoi Mikael Syren. Ankoilla oli paikka taputella ottelu jo avauserän puolivälissä, kun kotijoukkue pääsi pelaamaan ylivoimalla. Toisin kuitenkin kävi: Lujan Markus Kankaanranta karkasi läpiajoon ja hänet kaadettiin. Vihelletystä rankkarista hän kavensi numeroiksi 2-1.

Lujan kavennuksesta alkoi avauserässä Havaiji-kiekko, jossa molemmat joukkueet koohottivat päästä päähän ja puolustivat kun muistivat. Tomi Grönroos vei Ankat 3-1-johtoon Lagerströmin syötöstä, mutta Ankat päästi jäähyilemällä Lujan tasoihin. 3-2-kavennus syntyi kahden ja 3-3-tasoitus yhden miehen ylivoimalla.

Toisen erän alussa Ankkojen ykkösnyrkki Nyberg-Lagerström-Grönroos jauhoi kaksi ylivoimamaalia, jotka molemmat niittasi siniviivalta verkkoon kokenut Grönroos. Luja roikkui kuitenkin mukana, ja erän puolivälissä numerot olivat 5-4. Erän jälkimmäisellä puoliskolla nousi esiin Ankka-ketju Jaani Pesonen-Lauri Rasi-Teemu Karjalainen. Pesonen teki numeroiksi 6-4 illan komeimmalla yksilösuorituksella. "Pessi" nousi kulmasta tapansa mukaan kevyellä jalalla ja jätti kolme Luja-pelaajaa telineisiin, antoi kylmänviileästi Luja-maalivahti Janne Rantaniityn pudota jäihin ja nosti kiekon lusikkapuolelta maalin kattoon. Luja nousi vielä maalin päähän numeroihin 6-5, mutta pelin käännekohta oli Ankkojen 7-5-johtomaali vain 16 sekuntia ennen toisen erän päättymistä. Maalin edustalla aina vaarallinen, kookas ja ulottuva Teemu Karjalainen lapioi illan toisen maalinsa Luja-puolustajan rimpuilusta huolimatta.

Kolmannessa erässä Ankat piti pakettinsa kasassa ja teki vapauttavat kaksi maalia. 8-5-maalin viimeisteli Ville "Dima" Muukkonen aina karismaattisen ja alati vaarallisen Janne Laakson ja Hannu Mattilan esityöstä. Loppunumerot 9-5 viimeisteli Nyberg Grönroosin ja Lagerströmin syötöistä.

Ankkojen ykkösketjun hyökkääjät keräsivät kaikki ottelussa neljä tehopistettä. Nyberg on lohkon pistepörssissä nyt jaetulla toisella sijalla, Lagerström seitsemäntenä ja Grönroos yhdeksäntenä. Ketjun takana pelasi Ankkojen raskaan risteilijäluokan pakkipari Jasper Uski-Tommy Allenius. Varsinkin Uski istutti useamman kerran Luja-pelaajia divaaniin puhtailla avojään taklauksillaan.

Takaisin uutisiin