Ankoille avaustappio |
| 19.01.2011 23:38 |
Ankat ja Salon Kiekkohait tarjosivat keskiviikkona Lohjan jäähallin tapahtumarikkaan ottelun, jossa kirjattiin lopulta Ankkojen avaustappio Suomi-sarjan karsintalohko 3:ssa. Yhdeksän ottelun mittaiseksi venynyt Ankkojen voittoputki päättyi Kiekkohaiden viedessä pisteet maalein 6-7 (2-2, 3-3, 1-2). Tappiosta huolimatta Ankat jatkaa lohkon kärjessä.
Ottelu eteni kaksi erään yhtä jalkaa. Maalinteon ottelussa aloittanut Kiekkohait meni aina maalin-kaksi edellä ja Ankat kuittasi vieraiden johdon tasoihin.
Kolmanteen erään lähdettiin tasanumeroissa 5-5. Päätöserän ensimmäisellä puolikkaalla Ankat päästi Kiekkohait 5-7-karkumatkalle oman pään merkkausvirheiden ja muun haahuilun jälkeen. Ankkoja vaivasi läpi ottelun huolimaton oman pään pelaaminen, josta Kiekkohait rokotti. Hyökkäyspäässä Ankat ei onnistunut iskemään sisään 40 kertaa Kiekkohaiden maalissa pelanneen latvialaisvahti Nauris Enkuzensin eteensä torjumia kiekkoja.
Ankoille tarjottiin vielä päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla tasoitusmahdollisuutta, kun kaksi salolaispelaajaa lähetettiin yhtä aikaa istumaan kakkosta. Viidellä kolmea vastaan kokenut Tomi Grönroos pommittikin siniviivalta Ankat maalin päähän 6-7-tilanteeseen. 5-4-ylivoimalla ei tasoitusta kuitenkaan saatu aikaan.
Ankkojen takaa-ajoa sekoittivat viimeisen viiden minuutin aikana saadut kaksi kaksiminuuttista, mutta paikkoja tasoitukseen oli silti. Ankkojen pelatessa vajaalla kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Olli Ruokamo karkasi läpiajoon, mutta ei onnistunut harhauttamaan Enkuzensia. Ankkojen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia kuudella viittä vastaan Jussi Kuikan lämäri kilahti puolestaan tolpan väärälle puolelle, kun pelikellossa oli aikaa runsas minuutti.
Ankkojen pistemiehet: Ville Muukkonen 1+2, Mikael Kedonperä 0+2, Janne Laakso 0+2, Janne Vuorinen 1+0, Mikko Kalliomäki 1+0, Tomi Grönroos 1+0, Jaani Pesonen 1+0.
Kiekkohaiden pistemiehet: Ville-Veikko Tiainen 2+2, Jarno Heino 1+2, Martins Gipters 1+1, Jarmo Ruohomaa 1+0, Juuso Sinervo 1+0, Henri Tähtinen 1+0, Miikka Laaksonen 0+1, Velimatti Virtanen 0+1, Henri Lukkarinen 0+1, Aku Laaksonen 0+1.
Takaisin uutisiin| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |