Ankoille pisteet puolivaloilla

14.02.2009 20:16
Uutiset >>

Ankat haki lauantaina vieraspisteet karsintalohkon pisteautomaatiksi jumittuneelta Tarvasjoen Urheilijoilta. Puoliteholla Ankat puristi sen verran kuin sarjan hännänhuippua  vastaan vaadittiin. Voitto tuli lopulta maalein 4-5 (2-1,0-2, 2-2).

Ankat lahjoitti TarU:lle kahden maalin johdon ennen kuin ottelu oli ehtinyt vanheta alle kymmenen minuuttia. Kahdella ylivoimamaalilla Ankat nousi kuitenkin ensin tasoihin ja lopulta maalin johtoon toisessa erässä.

Kolmannessa erässä Ankat velttoili vielä sen verran, että päästi TarU:n 3-3-tasanumeroihin. Erän puolivälin kahdella nopealla maalilla peli kääntyi kuitenkin Ankoille.

Tarvasjoen valmentaja ihmetteli vielä tammikuun puolivälissä Länsi-Uusimaa-lehdessä Ankoille hävityn edellisen ottelun jälkeen, miten Ankat oli voinut voittaa kaksi ensimmäistä otteluaan. Nyt karsintasarjan ylitettyä puolivälin Ankat on lohkossa kakkosena 17 pisteellä ja TarU pitää perää kolmella pisteellä voitettuaan vain Kirkkonummen Salamat.

Ankkojen pistemiehet TarU:a vastaan: Ville Muukkonen 2+0, Marko Kiljunen 1+1, Joni Heiskanen 0+2, Hannu Mattila 1+0, Tomi Grönroos 1+0, Jani Ulvinen 0+1, Mika Määttä 0+1, Ville-Pekka Koivu 0+1, Lauri Rasi 0+1, alati vaarallinen ja aina karismaattinen Janne Laakso 0+1 (alkupelien normaalin tehottomuuden jälkeen jo kolmas peli, jossa tehopisteitä).

Takaisin uutisiin