Ankoille taisteluvoitto Kuusankoskesta |
| 10.01.2010 22:43 |
Ankat otti sunnuntaina kotilammikossaan voiton HC Kuusankoskesta maalein 4-2 (2-1, 1-1, 1-0). Kentällä nähtiin tällä kerralla aivan eri lailla taistellut Ankkalauma kuin lauantaina Pirkkalassa vierastappion leijaillut joukkio.
Ankat ei päästänyt HC Kuusankoskea kertaakaan johtoon ottelussa. 1-0-maalin teki Lauri Rasi miinuskulmasta Marko Kiljusen ja Tony Pihlin esityöstä. Kuusankoski tasoitti ylivoimalla, mutta erää oli jäljellä vain 11 sekuntia, kun Ville "Dima" Muukkonen teki patenttiratkaisunsa: vasemmasta laidasta nousu keskelle, puolustajan jättäminen seisoville jaloille ja kiekko ranteella yläkulmaan. Syötön Muukkosen maaliin antoivat Mikael Syren ja Hannu Mattila.
Toisessa erässä HC Kuusankoski nousi vielä kerran tasoihin. Ottelun voittomaaliksi jääneen 3-2-maalin viimeisteli ajassa 37.31 tuore Ankka-pelaaja Mikko Kalliomäki, joka sai laittaa kiekon tyhjiin Tomi Grönroosin laukauksen kimmottua ulos tolpasta. Grönroosin lisäksi maaliin merkittiin syöttäjäksi Janne Vuorinen.
Grönroos sai suihkukomennuksen toisen erän viimeisellä minuutilla. HC Kuusankosken Joni Kalliokuusi sai joukkuetoveriltaan "kaverisyötön" keskialueella, ja Grönroos yllätti hänet avojään taklauksella. Nykyisen tuomarilinjan mukaisesti tuomarikaksikko Suni-Laine tulkitsi niitin varmuuden vuoksi päähän kohdistuneeksi taklaukseksi ja puhalsi Grönroosille 5+20 minuuttia. Ankat joutui pelaamaan kolmannen erän alussa vajaalla kuitenkin vain kolme minuuttia, kun HC Kuusankosken Antti Taavila huiski samasta tilanteesta itselleen kakkosen.
HC Kuusankosken takaa-ajo hyytyi lopullisesti ajassa 58.09, kun ensimmäistä miesten peliään pelannut 18-vuotias Tony Pihl kruunasi hyvän iltansa lähettämällä kiekon keskialueelta tyhjään maaliin huolimatta kolmen kuusaalaispelaajan ahdistelusta. Esityön Pihlin maaliin tekivät Janne Vuorinen ja Mikael Syren.
Loukkaantumisista kärsinyt Ankat oli saanut HC Kuusankoskea vastaan luistimille täydet kolme kenttää, kun Matias Nyberg ja Mikael Syren palasivat kokoonpanoon. Keskiviikon kotipeliin OKK:ta vastaan mukaan tulee taas myös puolustaja Jasper Uski. OKK-pelistä ovat Ankkalaumasta poissa vammojaan parantelevat Teemu Karjalainen, Jaani Pesonen ja Janne Laakso sekä matkoilla oleva Jani Ulvinen.
Ankat oli pelannut edellisen kerran HC Kuusankoskea vastaan kaksi vuotta sitten syksyllä, kun joukkueet olivat samassa II divisioonan alkulohkossa. Kuusaan runkopelaajista aikoinaan vaarallinen tutkapari Timo Keppo-Juha-Pekka Lahti oli ainakin sunnuntaina Lohjalla varjo entisestään. Syöttökone Kepon lätyille ei enää jäänyt aikaa tai tilaa, ja Lahti keskittyi ottelussa paljon muuhunkin kuin itse pelaamiseen.
Takaisin uutisiin| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |