Ankoille taisteluvoitto |
![]() |
| 22.10.2009 09:31 |
| Uutiset >> |
Ankat otti keskiviikkona kotilammikossaan taisteluvoiton Forssan Palloseurasta. Ankkalauma vaappui kahden maalin tappioasemasta 6-2-voittoon (0-1, 2-1, 4-0). Voitolla Ankat nousi sarjataulukossa jälleen kolmanneksi kaksi pistettä HC Keski-Uusimaan edelle. Keravan legioona on tosin pelannut kaksi ottelua lohjalaisia vähemmän.
FPS sai ensimmäisessä erässä kunnian tehdä kauden ensimmäisen alivoimamaalin Ankka-maaliin puolustuksen sähläämisen jälkeen. Toisen erän toisella minuutilla Ankka-puolustus kämmäsi toisen kerran, ja FPS johti 0-2.
Toisen erän puolivälissä pelin tahti ja suunta kuitenkin muuttuivat, kun alati vaarallinen ja aina karismaattinen Janne Laakso punnersi maalin edestä 1-2-kavennuksen. Esityön maaliin teki kiekon vahvasti hyökkäyspäähän tuonut Jaani Pesonen. Kavennuksen jälkeen Ville-Pekka Koivu torjui Ankka-maalilla kaiken ja loput kulmiin, kunnes alkoi Ankkojen ykkösviisikon näytös.
Ketju Tomi Grönroos-Jani Ulvinen-Matias Nyberg teki loput viisi Ankka-maalia. Ajassa 35.43 Grönroos pommitti ylivoimalla siniviivasta 2-2-tasoituksen Ulvisen syötöstä. Kolmas erä ehti vanheta vain 13 sekuntia, kun Jani Vanhanen ja Ulvinen pelasivat avopaikan Nybergille: 3-2. Grönroos tykitti illan toisen maalinsa ylivoimalla ajassa 46.48. Syöttäjiksi merkittiin Ulvinen ja Vanhanen. Lopullisesti FPS:n pyristelyn lopettaneen 5-2-maalin teki miinuskulmasta Ulvinen. Loppunumerot 6-2 viimeisteli kiekonriiston jälkeen läpiajoon karannut Nyberg, kun FPS yritti kavennusta ilman maalivahtia.
Ankoilla on peleistä nyt puolentoista viikon tauko. Lauantaina 30.10. on vuorossa vieraspeli Lauttakylän Lujaa vastaan. Seuraava kotipeli Ankoilla on keskiviikkona 4.11., jolloin Lohjalle saapuu KJT TuusKi.
Takaisin uutisiin