Itä-Suomen turnee alkoi voitolla

30.10.2010 21:40
Uutiset >>

Ankat aloitti lauantaina itäisen Suomen kiertomatkansa Lieksasta. Vierasvoitto Hurtista tuli lopulta selvin numeroin 2-6 (0-2, 2-1, 0-3).

Ankat oli alusta alkaen liikkuvampi joukkue kaukalossa, ja Hurtat pysyi mukana pelissä vain vanhan liiton miekkakiekolla, jonka tuomarit sallivat lähes kahden erän ajan. Kahden erän jälkeen Ankat johti 2-3, mutta kolmannessa erässä Hurtilla ei ollut mahdollïsuuksia todelliseen takaa-ajoon, kun tuomarit viimein puuttuivat Hurttien mailapeliin. Hurtat sai kahdeksasta kakkosestaan kuusi parinkymmenen viimeisen minuutin aikana.

Ankkojen toimivin osa oli uudelleen rakennettu nelosketju, jossa keskellä pelasi kahden suunnan työmies Jaani Pesonen ja laidoilla katastrofikiekon isä, ikiliikkuja ja ikiärsyttävä Jon Tihveräinen sekä Pieksämäen Jagr Marko Kiljunen. Ketju loi jatkuvasti kovimman karvauspaineen Hurtta-päätyyn ja tekikin puolet Ankka-maaleista. Pesonen onnistui kahdesti ja Kiljunen kerran.

Muut Ankka-maalit tekivät kokenut Tomi Grönroos, Teemu Lagerström ja Janne Vuorinen.

Ankat jatkaa sunnuntaina Itä-Suomen kiertomatkaansa vieraspelillä Imatran Ketterää vastaan.

Takaisin uutisiin