Vierasvoitto sarja-avauksessa |
| 19.09.2009 19:02 |
Ankat aloitti Suomi-sarjan alkusarjan lauantaina vierasvoitolla. Lauttakylän Luja kaatui kotihallissaan 1-5 (0-3, 1-2, 0-0).
Ankat sai otteluun unelma-alun. Peli vanheta vain 20 sekuntia, kun Teemu Lagerström vei Ankat johtoon Matias Nybergin ja Sami Saastamoisen esityöstä. Lujan selkäranka alkoi napsahdella jo avauserän loppupuolella, kun ensin Teemu Karjalainen vei Ankat 0-2-johtoon ylivoimalla Saastamoisen ja Lagerströmin syötöistä. Erää oli jäljellä 40 sekuntia, kun Saastamoinen teki numeroiksi jo 0-3. Syöttäjinä olivat Nyberg ja Aku Aario.
Toisen erän alkupuolella Luja onnistui kaventamaan numeroiksi 1-3. Ville Muukkonen kuittasi kuitenkin kavennuksen ajassa 30.37 Nybergin sekä alati vaarallisen ja aina karismaattisen Janne Laakson syötöistä. Lagerströmin 1-5-päätösmaaliin syötön antoivat Saastamoinen ja Hannu Mattila.
Ankkojen tehoketju oli Matias Nyberg-Teemu Lagerström-Sami Saastamoinen. Lagerströmin tehot olivat 2+1, Saastamoisen 1+3 ja Nybergin 0+3.
Ankkojen maalissa Ville-Pekka Koivu pelasi erinomaisen pelin. Hän pysäytti kiekon 40 kertaa. Luukkuvahtina oli Koivun veljeksistä seuraavaksi nuorin Juho, koska Ankkojen muista maalivahdeista Joni Weckström on loukkaantunut ja Matti Korhonen puolestaan viikonlopun kiinni armeijassa.
Jäähypenkillä Ankka pesi viime kauden malliin. Lohjalaisille vihellettiin ottelussa 11 kaksiminuuttista sekä Jan Roosille 10 minuutin käytösrangaistus.
Ankat pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina 20.9. Klo 17 Lohjan jäähallissa alkavassa ottelussa on vastassa KJT TuusKi.
Takaisin uutisiin| 25.09.2011 | Minne Ankat liihottivat? |
| 29.03.2011 | LoKV ottaa Ankkojen paikan |
| 20.03.2011 | Viimeinen vierasvoitto |
| 13.03.2011 | Ankkojen kotipelit pelattu |
| 12.03.2011 | Ankat piikkipaikalta viimeiseen kotiotteluun |
| 06.03.2011 | Blogi: Pitkät jäähyväiset |